Muonio Jerisjärvi 28.9.2013.
Nokialta (27.9.2013)Jerisjärvelle tuli 950 kilometriä ja oli siinä ajamista, vaikka kahdessa pätkäsä reissun teimme. Ensimmäinen etappi oli Lappajärvelle 200 km ja siellä yksi yö ja aamulla klo 8:00 SUUNTA KOHTI Pohjoista. Ajokeli oli mainio, lämpömittarin näyttäessä 4-8 astetta plussaa.Matkalla poikkesimme katsomassa mummoani jolla on jo ikää reilu 90 vuotta ja Teppolakodissa Kempeleessä hän asustelee. Mummolla on dementia ja pois lähtiessä katsahti minuun päin ja sanoi: Tuo näyttää ihan suurelta kärpäseltä. Syömässä kävimme ABC huoltoasemalla ja heitin naamariin ranskalaiset lehtipihvin kera. Tuntuu että annosten hinta vain kohoaa vuosi vuodelta ja vastaavasti annoskoko pienenee. Seuraavalle reisulle otamme omat eväät matkaan ja hörpimme lämpimän lihakeiton termoskannusta teen ja leivän kera.
Perille päästyämme pimeys alkoi hiipimään mustaten maisemaa. saunakaljat kylmään ja sauna päälle. Vaimo kävi heittämässä reilun tunnin juoksulenkin märällä pururadalla.(9,6 km) Saunassa oli hyvät löylyt ja siinä löylyissä vierähti aikaa ja tuli siinä juotua muutama kylmä kalja, tosin kohtuudella ja nautiskellen.
29.9.2013. Sunnuntaina uni maistui ja heräsin Klo 8:00 kelin ollessa poutainen, plus asteita ulkona oli 2. Jeriskylässä on melkoisen hiljaista mökkien seisoessa tyhjillään vain muutamien asukkien ollessa paikalla. Paras ruska-aika on takana, mutta kelit suosivat, eikä lunta ole vielä maassa eikä puussa.
Päivän retkisuunnitelma on patikoida Keimiötunturin kautta Sammaltunturiin ja sieltä kohti Mustavaaran autiotupaa. Lenkin pituus noin 17-18 km riippuen reitin valinnasta. Hero3 ja handycam pyöri vinhasti ja videota tuli 12 gigaa päivän vaelluksesta.Keimiötunturille kapuaminen sai sykkeen hiukan nousemaan, olihan siinä 1,7 km nousua 613,5 metriin. Lähellä huippua tuli polulla vastaan porotokka joka ei aikonutkaan väistää vaikka yleensä ne porot pötkii pakoon sorkat suorina ihmisen nähdessään.
Nythän on porojen kiima -aika ja iso urosporo alkoi tulemaan kohti uhmakkaasti mylvien noin 70 metrin päästä ja siinä oli pakko ihmisen väistää ja kiertää 100 metriä oikealta.Keimiötunturin huipulla näkyvyys oli lähes nollassa pilviharson peittäessä laen.
Ylhäällä olevassa kuvassa iso urosporo pitkine sarvineen osoittaa mahtavuuttaan murahtelemalla ja se tulee hiljakseen meitä kohti. Katsomme parhaaksi kiertää lauman kauempaa oikealta. Pitkäsarvinen poro seuraa katseellaan jatkuvasti liikkeitämme pysyen paikallansa. Vaelluskengät alkoivat imeä kosteutta sisäänsä koska varvikko oli ylhäällä huurteessa ja alempana kosteaa. Ensilumen rippeet huipulta myös löytyi, ei siinä olisi hiihtämään pystynyt mutta lunta se kuitenkin oli.
Keimiötunturin huipulla näkyvyyden ollessa noin sata metriä ei siinä maisemia pahemmin näkynyt ja matka jatkui tuota pikaa kohti Sammaltunturia ja mustavaaran kämppää, jonne saavuimme neljän tunnin vaelluksen jälkeen. Mustavaaran autiotuvassa oli edellisenä yönä yöpynyt Unkarilaispariskunta. Pieni kämppä oli valmiiksi lämmin ja tein takkaan makkaranpaistotulet. Eväät maistuivat pitkän taivalluksen jälkeen kulkijoille ja takan hehkuvassa lämmössä oli mukava viettää aikaa ja levähtää. Koko retkeen saimme kulumaan noin kuusi tuntia ja kilometrejä tuli 17 km.
Keimiötunturi kohoaa 613,5 metriä merenpinnasta. Huipulla kävi kylmä viima ja näkyvuyyttä ei pitkälle riittänyt koska olimme pilvessä.
30.9.2013 Maanantai. Suuntana Montellin maja. Reitin lähtöpisteksi valitsimme Vuontispirtin parkkipaikan josta oli Majalle 5 km matka, ja se oli pelkkää nousua. Sää oli melko kalsea, elohopea ei ollut jaksanut kiivetä puoltatoista astetta korkeammalle.Kapuaminen kohti Monellia kuitenkin sai aikaan sen että kohta oli vilu karkoitettu jäsenistä. Itse Montellin maja on pieni mökki jossa voi yöpyä. Alkuperäinen maja tuhoutui lapin sodassa ja poromiehet rakensivat sotien jälkeen uuden mökin samaan paikkaan. Kolmen hengen seurue piti taukoa majassa, meidän jatkaessa matkaamme nammalakurun kämpälle jonne oli matkaa ainoastaan kilometrin verran. Täällä tunturissa oli lampareet saaneet jääpeitteen. Sää pysytteli pilvessä , mutta onneksi ei satanut vettä vaeltajan niskaan. Nammalakurun kämpässä ei ollut ristin sielua kun sinne tulimme, eväät syötyämme sinne tuli yksinäinen vaeltaja rinkkoineen.Pieniä porolaumoja näkyi siellä täällä. Paluumatkan teimme lähes samaa reittiä takaisin, poikkeuksena Montellin majan alkupäästä menimme sitä vaelluspolkua takaisin jonka vasta nyt hoksasimme olevan olemassa. Ylös päin tullessa kiipesimme kapeaa hiekkatietä joka oli hiukan tylsähkö vaeltaa. Aikaa tuohon 12 kilometrin reittiin meni noin 4 tuntia ja autolle päästyämme totesimme jälleen että ei ole enään tarvetta tehdä saunalenkkiä Jerisjärven majapaikassa.
Komeat näkymät avautuvat Vuontisjärvelle ja pallaksen tunturialueelle. Järvi oli aivan tyyni ja keli muutenkin loistava vaeltajalle.
Ei ollut vilkasta Montellin majalla tähän aikaan, paras ruskahuipun sesonki on jo ohitettu. Oli sinä majan nurkkaan laitettu vanhat vaelluskengät naulan varaan roikkumaan.
Montellin majalla koirat pitävät vahtia. Nammalakurusta takaisin päin tullessa ohitimme jälleen Montellin majan. Kaksi koiraa siinä majan nurkalla haukkua räksytti ja vahtia piti. Musta koira haukkui ja valkoinen oli hiljaa.
Montellin majalla koirat pitävät vahtia. Nammalakurusta takaisin päin tullessa ohitimme jälleen Montellin majan. Kaksi koiraa siinä majan nurkalla haukkua räksytti ja vahtia piti. Musta koira haukkui ja valkoinen oli hiljaa.
1.10.2013 Tiistai. Edellisen illan säätiedote lupasi pohjoiseen yöpakkasia, mutta ei aamulla klo 8.00 ollut maa kuurassa koska mittari näytti asteen verran plussaa. Aamupalat naamaan ja lähtö kohti uusia seikkailuja Pallakselle kohti taivaskeron huippua joka kohoaa 807 metriä merenpinnasta. Pallashotellin pihassa kävi melkoisen kylmä viima joka tulisi puhaltamaan huipulla nokan punaiseksi. Ensimmäiset lumiläimäreet kohtasimme piakkoin kavutessamme kohti korkeuksia.Maa oli jäässä ja nyt se viima puri toden teolla poskia ja tuuli tunki täydellä voimalla lahkeensuista sisään. Tuulen voima alkoi lisääntyä ylöspäin mentäessä ja alkoi olemaan jo vaikeuksia pysyä tolpillaan kivien selkää vaelluskengän pohjala hieroessa. Taivaskeron huipulla ei viitsinyt kauan katsella kylmyyden takia maisemia.Muutaman kuvan otin ja pätkän videota. Matkalla takaisin kohti Hotellia tuli vastaan jokunen vaeltaja. 8,2 km tuli matkaa vaellukselle ja aikaa siinä meni 2 tuntia ja 10 minuuttia. Reitti on vaativa kivikkoisen maaston takia. Pallakselta hotellin oikean puoleiselta polulta reilu kilometrin matkalta reitille on ajettu hiekkaa ja se on helppoa kulkea. Retken lopuksi kävimme Pallaksen luontokeskuksessa tutustumassa Lapin eläimiin ja luontoon.
Vaellusvideo joka etenee kohti Taivaskeron huippua. Pallashotellin vasemmalta puolelta aloitamme etenemisen. Jo alhaalla huomasimme tuulen purevuuden ja kalseahkon kelin odottavan tuolla jossain huipulla.
Innokas vaeltaja jolla oli pelkät sauvat matkassa olisi halunnut hiihtämään. Tuuli voimistui entisestään ja pakkastakin oli muutama aste.
Taivaskerolta takaisin tuleva reitti oli helpompi kulkea. Reitin loppuosa oli siloiteltu etelän miehen tarpeisiin ja siihen oli ajettu hienoa hiekkaa jota pitkin olikin helppo tallustella alaspäin. Tässä vaiheessa alkoi kuvaajan käsiä palella oikein tosissaan ja pelkät nahkasormikkaat olisi mielellään vaihtanut kunnon rukkasiin.
2.10.2013 Keskiviikko. Oli luvattu tihkusadetta tänne suuntaan, mutta onneksi ennuste meni metsään ja aurinko pilkisti pilvenraosta päivän aikana ja lämmintä oli iltapäivästä 11 astetta plussan puolella. Suuntasimme näin aluksi Pallasjärvelle, Lompolonsaarille. Ensimmäiselle saarelle pääsi matalanveden aikaan kävellen. Varsinainen vaellus alkoi Pallasjärven luontopolulta kohti Pallasta jonne oli matkaa noin 5 kilometriä. Edestakainen kokonaismatka oli 9,9 km. Luontopolun alku oli helppokulkuista ja sileää sorapintaista väylää noin 500 metriä ja sitten alkoikin juurakkoinen ja kivikkoinen taival. Sateet olivat liukastaneet kivet ja juuret liukkaiksi ja vaelluskenkä ei aina saanut pitävää otetta alustasta. Pallasksella söimme eväät ja tulistelimme kodassa jossa ei ollut muita kulkijoita. Viereisestä purosta täytin litran vesipullon raikkaalla ja puhtaalla vedellä. Takaisin lähdimme samaa reittiä ja jatkoimme reitin lopussa luontopolku kierroksen loppuun. Aikaa kului noin 4 tuntia.
3.10,2013 Torstai.
Päivän vaelluskohteena oli Ylläksen Kukastunturi josta retki jatkui Kotamajan kauttta Hangaskurun laavulle ja sieltä takaisin Riemuliiterille Niilivaaran kautta. Matkaa kertyi 17,4 km ja aikaa kului 4 tuntia ja 45 minuuttia.
Aamulla Jerisjärven mökin verhot avattuani huomasin että päivästä tulee loistava, ainakin kelin puolesta. Aurinko pilkisteli pilven raosta ja matkalla Ylläkselle auton lämpömittari nousi viiteen asteeseen.Iltapäivästä keli lämpeni entistä enemmän ja yli 10 asteen elohopea kohosi ja aurinko paistoi edelleen lämpimästi vaeltajan kasvoille.
Kukastunturin laelta oli hyvä ja selkeä näkymä, videokamera hurisi ja tallensi upeaa maisemaa eri kulmista.
Etelän vaeltajalle tietä oli tasoitettu hiekalla osalta reittiä. Kotamajalla olikin valmiina tulet kodassa ja makkaranpaisto ja suuri kuppi teetä parilla leivällä maistui makoiselta ja täytti energiavarastot joita vielä tarvittaisiin loppumatkalla.
Kaivinkone jylisi kotamajan takana ja mönkijäkuskit kuljettivat hiekkaa polulle, siinä oli luonnon rauha kaukana.
Matka jatkui kohti Hangaskurun laavua. Hangaskurun laavu oli uudenkarhea ja sinne olikin rakennettu hienot vessat. Laavun pihalla istahdimme hetken karttaa lukien ja päätimme mennä takaisin lähtöpisteeseen Riemuliiterille Nilivaaran kautta.Nilivaarassa kohtasimme metson soitimella.Polunlaidassa se metso tepasteli ja äänteli tohkeissaan päästäen kuvaajan melko lähelle.
Kukastunturilla näkyi porolauma ja myös alempana porot laiduntivat ja poukkoilivat meidän edessä kuin päättömät kanat juosten sorastettua polku-uraa meidän edellä pitkän matkaa.
4.10.2013 Perjantai.
Viimeinen vaelluspäivä alkaa. Ikkunasta ulos katsoessa silmät osuvat kosteaan sumuseinämään näkyvyyden ollessa muutaman sata metriä.Täytyy vain odotella ilman selkeytymistä mökissä jos aikoo nauttia maisemista.
Ennen puoltapäivää keli selkeentyi Pallasjärvelle ajellessa. Suuntasimme ooppelin kohti Pallasjärven laskujokea kohti. Hiekkatietä pääsimme lähes perille asti.Tie muuttui liian kuoppaiseksi loppuosalta ja kävelimme reilu 500 metriä perille.
Pallasjärven laskujoki on nimeltään suukoski, joka on matala ja melko kapea joki kuten täällä lapissa monet joet ovat.Järvi tarjosi hienot näkymät kohti Pallastunturia, jossa pumpulimaiset pilvet leikkivät ja paljastivat keroja satunnaisesti.
Päivän varsinainen vaellus suuntautui Pallakselle jossa teimme pikku lenkin jolla oli mittaa noin 6 kilometriä. Pallashotellilta poroerotusaitauksen sivua kohti Palkaskurun vierustaa ja sieltä tunturin kylkeä takaisin.Aurinko näyttäytyi ajoittain ja alkuun olikin melko lämmintä. Tuuli alkoi kuitenkin puhaltaa todella kylmästi matkan varrella ja eväitten syönti meinasi jäädyttää kädet
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti